Satakunnan yhteisökeskus julkaisuja 2/2022 – Järjestöt ja asiakas

Järjestötoiminta lähtee ihmisistä. Sitä ohjaa jäsenistön tahto ja toiveet, tarve kumpuaa kohderyhmästä tai niistä muutoksista, joita toimintaan osallistuvat haluavat saada aikaan. Järjestötoiminta tuo myös esiin ihmisten äänen. Ääni voi olla laajasti koko kohderyhmän tai joskus myös yksittäisen ihmisen, vaikkapa kokemustoimijan. Järjestötoimintaa myös tehdään ihmisille. Ihmisille jotka tarvitsevat apua, haluavat harrastuksen, haluavat vaikuttaa tai tavata muita ja osallistua. Vuoden 2022 toisen julkaisumme aiheena on Järjestöt ja ihmiset. Olemme halunneet nostaa esiin satakuntalaisten järjestöjen toiminnan parissa olevien ihmisten äänen ja kokemukset järjestötoiminnasta. Antoisia lukuhetkiä!

Koko julkaisu on luettavissa: http://www.yhteisokeskus.fi/julkaisut

Satakunnan Järjestöpalkinnot 2022

Satakunnan yhteisökeskuksen hallitus päätti myöntää kolme vuoden 2022 Satakunnan Järjestöpalkintoa. Palkinto on huomionosoitus, joka myönnetään maakunnassamme merkittävästi järjestötoimintaa tai järjestömyönteisyyttä edistäneelle henkilölle, organisaatiolle, teolle tai tapahtumalle. Palkinnon saajat valittiin Yhteisökeskukselle tulleiden ehdotusten joukosta.

Järjestöpalkinnot luovutettiin JYTRYn Syysfoorumissa Huittisissa 26.11.2022 Nakkilan kunnalle, KRIS Satakunta ry:lle ja Tuula Rouhiainen-Valolle. Onnittelut!