Jouni Joensuu

Jouni Joensuu Asta ry

Jouni Joensuu
Asta ry
jouni.joensuu(at)gmail.com
Puh. 050 302 9638

Satakunnan järjestöjen neuvottelukunnan varapuheenjohtaja

Olen toiminut päätoimisena sekä kouluttajana että opettajana yli kymmenen vuotta. Päätoimisena valmentajana olen toiminut sekä aikuisten naisten että miesten joukkueissa yhteensä kymmeniä vuosia. Molempia sukupuolia olen valmentanut jalkapallossa korkeimmalla eli liigatasolla. Toimiessani FC Jazz juniorit ry:n toiminnanjohtajana vuosina 2012-2014 alaisenani oli neljä päätoimista työntekijää ja noin 70 vapaaehtoistoimijaa. Minulla on lisäksi runsaasti kokemusta erilaisten ryhmien ja projektien johtamisesta yli kahdenkymmenen vuoden ajalta. Tukiranka ry:ssä olen työskennellyt vuodesta 2017. Työtehtäväni on toimia yhdistyksen kehittämispäällikkönä. Uskon, että minulla on neuvottelukuntaan tarvittavaa kykyä verkostoitua ja saada ihmisiä innostumaan yhdessä tekemisestä. Olen onnistunut vuosien saatossa erilaisissa työ- ja harrastetehtävissäni luomaan laajan verkoston eri yhdistyksiin, virastoihin ja tiedotusvälineiden edustajiin.

Minulla on yli 40 vuoden kokemus yhdistystoiminnasta, viimeiset 25 vuotta olen toiminut pääasiassa vastuullisissa johtotehtävissä. Yhdistysten hallitustyöskentelystä minulla on kokemusta sekä FC Jazzista että Tukiranka ry:stä, jälkimmäisessä olen toiminut myös hallituksen puheenjohtajana.

Oma erityisosaaminen ja kiinnostuksen kohteet: 

Mielenterveyspalvelujen kehittäminen, liikuntaseurojen toiminta, erityyppiset valmentaja koulutukset

JYTRYn logo