1 § Nimi ja kotipaikka
Rahaston nimi on Lasten ja nuorten harrastusrahasto ja rahaston kotipaikka on Pori.
2 § Tarkoitus
Rahaston tarkoituksena on tukea ja palkita vaikeassa taloudellisessa tilanteessa olevien lasten ja nuorten harrastustoimintaa Satakunnan alueella. Tuetuilta ja palkituilta edellytetään tahdikasta käytöstä, määrätietoisuutta, vastuuntuntoista toimintatapaa sekä sitoutumista hakulomakkeessa mahdollisesti määritettyihin ehtoihin.
3 § Rahaston perustaminen ja hoitaminen
Rahaston ovat perustaneet Satakunnan yhteisöt ry, MLL Satakunnan piiri, Porin pelastakaa Lapset ry, Lapsis ry ja Porin ev.lut. seurakuntayhtymä. Rahastoa ylläpitää Satakunnan yhteisöt ry. Rahasto noudattaa aina voimassa olevaa rahankeräyslakia.
Rahaston hoitotoimikunnan muodostavat perustajat. Hoitotoimikunta vastaa rahaston hoitamisesta lain ja hyvien tapojen mukaisesti. Pääoma on sijoitettava siten, että riskitön tuotto on mahdollisimman suuri. Hoitotoimikunnalle ei makseta palkkiota.
4 § Toimintamuodot
Rahastosta voidaan rahoittaa lapsen tai nuoren harrastustoimintaa tai varusteita. Tuen tarpeessa olevat lapset ja nuoret valitaan moniammatillisen tiimin toimesta heille tulleiden hakemusten perusteella.
5 § Peruspääoma ja lahjoitukset
Peruspääoma on 500 euroa, Säästöpankki FI65 4456 0010 0749 13. Peruspääoman on lahjoittanut Porin kaupunki. Rahastoa voidaan myöhemmin kartuttaa perustajien tai muiden lahjoittajien toimesta.
6 § Vuosittain jaettava rahamäärä
Vuosittain tuen tarpeessa oleville lapsille ja nuorille jaetaan määrä, joka kulloisessakin taloudellisessa tilanteessa on järkevä. Rahaston peruspääoma pyritään pitämään pääsääntöisesti ennallaan.
7 § Sääntöjen muuttaminen ja rahaston lakkauttaminen
Jos olosuhteet muuttuvat siten, ettei rahaston tarkoitusta vastaava toiminta enää voi toteutua, on hoitotoimikunnalla mahdollisuus tarkistaa rahaston toimintatapaa. Rahasto voidaan lakkauttaa yhdistyksen vuosikokouksen enemmistöpäätöksellä.
Jos rahasto lakkautetaan, säästyneet varat on käytettävä näiden sääntöjen 2§:ssä mainittuun tarkoitukseen Satakunnan alueella.
8 § Sääntöjen voimaantulo
Nämä säännöt tulevat voimaan 1.3.2019