Kuukauden työntekijä lokakuu 2019

Päivi Erkko

Satakunnan yhteisökeskuksen lokakuun 2019 kuukauden työntekijä on valittu.

Valitsemme joka kuukausi meitä työkavereita inspiroivan innostajan ja mallikkaasti töitä tehneen työntekijän. Lokakuun arjen sankari on Satakunnan yhteisökeskuksen Yhteinen keittiö -hankkeen hankevastaava Päivi Erkko.

Perusteluita:

Kaikkien nälkäisten ja kahvinjanoisten sankari. Uskomattoman kovaa työtä niiden eteen, joilla ei mene kovin hyvin. Homma toimii hyvin, ja sitä on paljon.

Päivi on aikaa ja vaivaa säästelemättä järjestänyt heikompiosaisten ruokailuja, ajankulua ym. Lisäksi hän on valmis itse heittäytymään työrukkaseksi aina kun on tarve. Jaksaa myös kysellä muiden jaksamista ja vointia, vaikka itse ei ole ehtinyt kotona kuin kääntymään.

 

Kaikki, henkilöstö ja asiakkaat, viihtyvät ”Yhteisessä keittiössä”.
Päivi on luonut esimerkillään, toiminnallaan ja ohjauksellaan välittävän, kohtaavan ja arvostavan ilmapiirin Yhteinen keittiö -hankkeen toimintaan. Päivi on vastuuntuntoinen työntekijä.

Ihana Päivi! Yhteisötalo Otavan sydän. Yhteisötalo Otavan henki: Yhdessä tekemisen tukikohta – Tuhansien kohtaamisten koti – Yksinäisyydestä vapaa alue toteutuvat Päivin toiminnan myötä. Mahtavaa työtä!

Kuvassa Kuukauden työntekijä ja Puhtipysti-kiertopatsas.

Onnea Päivi!

Satakunnan yhteisökeskus