Lasten ja nuorten kesäruokailu

Porin kaupunki järjestää yhdessä yhdistysten kanssa lasten ja nuorten kesäruokailun myös kesällä 2020. Kesäruokailua kokeiltiin ensimmäisen kerran kesällä 2019, mutta nyt se laajenee myös keskustan ulkopuolelle.

Maksuton ruokailu on tarkoitettu 7–18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Toiminnan ensisijainen tarkoitus on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia.

Tulevana kesänä 7–18-vuotiaiden lasten ja nuorten maksuton ruokailu toteutetaan Porin keskustassa Yhteisötalo Otavassa 1.6.-12.8., Sampolassa Itätuulen koululla 1.-30.6., Pihlavassa vanhalla koululla 1.6.-12.8. ja Ahlaisten koululla 1.6.-31.7.2020. Ruokailemassa voi käydä millä tahansa alueella asuinpaikasta riippumatta.

Ruokailun toteutus

•  Ruokailijoilla tulee olla mukilan tavoin omat ruokailuastiat mukana.
•  Ruoka valmistetaan laktoosittomana. Muita erityisruokavalioita ei voida huomioida.
•  Lasten ruokailusta mahdollisesti ylijäävä ruoka jaetaan ruoka-apuna vähävaraisille.
•  Ruokailussa noudatetaan hygieniaohjeistuksia.
•  Ruuanjakoa toteuttavat yhdistykset voivat mahdollisuuksiensa mukaan järjestää ruokailun yhteyteen aktivoivaa oheistoimintaa, johon lapset ja nuoret voivat halutessaan osallistua.

Ajankohta ja ruokailupaikat

Kesäruokailu järjestetään arkipäivisin koulujen kesäloman aikana 1.6.-12.8.2020 seuraavasti:

  • Sampola, Itätuulen koulu (Kalskeentie 9) 1.-30.6.2020 klo 11.00-12.00
  • Keskusta, Yhteisötalo Otava (Otavankatu 5 A), 1.6.-12.8.2020 klo 10.30-11.30
  • Pihlava, Vanha koulu (Vanha Maantie 2) 1.6.-12.8.2020 klo 10.30-11.30
  • Ahlainen, Ahlaisten koulu (Ahlaistentie 732), 1.6.-31.7.2020 klo 10.45-12.00

Ruokalista

Ruokalista: https://www.yhteisokeskus.fi/kesaruokailuruokalista/

Ruuat valmistaa Porin palveluliikelaitos.

Ruoka-annoksia on jaossa rajoitettu määrä.

Yhteistyökumppanit ja ruokailun koordinointi

Ruokailu toteutetaan yhdessä yhdistysten kanssa. Satakunnan yhteisökeskus ja Me-talo Pori koordinoivat ruokailun toteutusta.

Kesäruokailun toteuttamiseen etsittiin julkisella haulla yhteistyökumppaneiksi yhdistyksiä ja vapaaehtoisia Porin kaupungin lähiöistä ja kylistä. Mukaan toteuttamiseen ilmoittautuivat Ahlaisten kyläyhdistys ry, Pihlavassa toimiva Mepon Kotipesä ry ja Satakunnan yhteisöt ry. Lisäksi Itä-Porin nuorisotyöntekijät pyysivät ruokailua kesäkuun ajaksi Itätuulen koululle liittyen omaan kesäajan toimintaansa. Toimijat ovat muodostaneet omat yhteistyöverkostonsa, joihin kuuluu muita yhdistyksiä ja yhteisöjä ja yksittäisiä vapaaehtoisia.

Ruuat valmistaa Porin palveluliikelaitos. Niin ikään Porin kaupunkiin kuuluva Nuorten työpaja hoitaa ruuan kuljetuksen.

Kaupunginhallitus päätti kesäruokailun toteuttamisesta kesällä 2020 kokouksessaan 16.12.2019.

Palautelomake

Mielipiteesi on meille tärkeä.

Mitä mieltä olet ruuistamme ja palveluistamme? Mistä tykkäät? Mitä muuttaisit? Mitä uutta toivoisit? Kyselyyn vastataan nimettömänä ja vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti.

Palautekyselyn tuloksia käytetään Porin kaupungin, Satakunnan yhteisökeskuksen ja Me-talo Porin toiminnan kehittämiseen.

Lasten ja nuorten kesäruokailun palautelomake

Lisätietoja

Päivi Erkko

Johanna Koskinen

Pori logo

Me-talo Pori

Satakunnan yhteisökeskus