Satakunnan järjestöjen neuvottelukunnan vaalit 2021 – Kaarina Latostenmaa

Paikalliset yhdistykset
Syysfoorumi 2021 Kaarina Latostenmaa

Porin Sininauha – Työtä ihmisarvon puolesta. www.porinsininauha.fi. Asumisyksiköiden ja ensisuojan lisäksi meillä on monipuolisesti hankkeita, jotka aina lähtevät asiakkaiden tarpeesta. Päihdeongelmaisten tukemiseen on vaikuttavaa toimintaa. Hallituksen jäsenenä näen työn merkityksen ihmisille, ja sen miten tärkeää on koko yhdistyskentän yhteistoiminta.

Työskentelen Satakunnan ammattikorkeakoulussa projektipäällikkönä. Nyt hankkeeni on Feelix ja osallistujina vaikeuksia kokeneet nuoret. Aiemmin kohderyhmänä olivat osatyökykyiset. Aikoinaan olin toiminnanjohtajana potilasyhdistyksessä, jossa oli paljon ikäihmisiä. Siitä asti olen lämmöllä seurannut sote- ja hyvinvointialan yhdistysten tärkeää työtä.

Haluan olla pitämässä jäsenistöjemme asioita esillä, erityisesti nyt suuren muutoksen kynnyksellä. Tahdon pitää heidän puoliaan, joiden elämänlaadulle yhdistystyö on merkityksellistä tai jopa välttämätöntä. Erityisesti haluan tuoda esiin heidän ajatuksiaan, joiden ääni ei muuten kuuluisi.

Satakunnan järjestöjen neuvottelukunnan vaalit 2021

JYTRYn logo