
Ketään ei saisi heittää tai jättää syrjään,
vain pitämällä kaikki mukana pärjätään.
Siinä on järjestöillekin isoja odotuksia!
Suomi on järjestöjen luvattu maa.
Täällä saa monissaa yhdistyksissä harrastaa.
Niissä tarvitaan ryhmänohjaajia, retkien vetäjiä,
ja tietysti sihteereitä, puheenjohtajia ja kahvinkeittäjiä.
Järjestöissä maatamme on kehitetty
ihmisten kohtaamisen ja tekemisen myötä.
Hyvän polttoainetta on kahvi, yhdistyksissä keitetty.
Sen voimalla ihmiset tekevät vapaaehtoistyötä.
Vapaaehtoisesti tehdään tosi monia juttuja
ilman palkkaa, tavaten ystäviä, tuttuja.
Kivassa hommassa kuluu monta päivää, jopa yötä.
Kyllä vapaaehtoishommissa voi myös piipahtaa.
Kokeilla sitä ainakin kannattaa.
Se on hyvä tapa myös tietoja, taitoja kehittää.
Suomalaisilta tuntuu puuttuvan yhteinen tehtävä.
Sellainen olisi meille kiireesti keksittävä.
Tärkeintä on yhteisen hengen luominen.
Vain siten meillä on parempi huominen.
Porissa 30.9.2020
