Blogi: Järjestökaffeet-kuntakiertue alkoi – Hankevastaavan tulikaste Huittisissa

Satakunnan yhteisökeskus blogi 28.2.2019
Ulla Jäntti

Ulla Jäntti

Järjestökaffeet-kuntakiertue alkoi
-Hankevastaavan tulikaste Huittisissa

Jännittää. Olen matkalla Huittisiin avaamaan kuntakiertuetta, kertomaan Yhteisökeskuksesta ja Järjestöyhteistyöryhmä JYTRYstä huittislaisille yhdistysihmisille. En oikein tiedä, mitä odottaa. Tämä tuntuu melko tuoreen hankevastaavan tulikasteelta. Tiedän, että kertomani asia on suurimmalle osalle kuulijoista täysin uutta, joten olen valmistautunut hyvinkin kiperiin kysymyksiin sekä pieneen epäluuloisuuteen. Asenteeni on kuitenkin avoin ja nöyrä. Yritän lähestyä huittislaisia rennosti.

Huittisten kaupungintalo on rakennettu vuonna 1982 ja viestii melko tyylikkäästi ajastaan: beiget nojatuolit kullanhohtoisine metalliosineen kaupungintalon käytävillä, valtuustosalissa samankaltaiset muhkeat tuolit ja jykevät puupulpetit. Minut ottaa ystävällisesti vastaan Helena Kaitanen, kaupungin markkinointi- ja viestintäsuunnittelija, joka on myös yhdistysväen luottoihminen kaupungin organisaatiossa. Keskustelemme ennen tilaisuutta hetken valtuustosalista tapaamispaikkana. Helena arvelee, että valtuustosali ei varsinaisesti kannusta vilkkaaseen keskusteluun. Se on tilana arvokas eikä järjestelyillään edistä vuorovaikutusta. Tämäkin on aina syytä ottaa huomioon; tilan vaikutus tilaisuuden ilmapiiriin. Saan projektorin toimimaan ja esitykseni valkokankaalle. Sekin on helpotus, sillä tekniikka vieraassa paikassa on aina pienoinen uhkatekijä! Paikalle saapuu lopulta vajaa kolmekymmentä ihmistä. Voin olla osaottoon melko tyytyväinen. Lauttakylä-lehden toimittaja ottaa minusta vielä kuvan ja sitten pääsemme aloittamaan.

Käyn esitystäni läpi ja pientä keskustelua syntyy heti. Käy ilmi, että Huittisissa vain yhdellä yhdistyksellä on palkattu työntekijä. Tämä seikka pitääkin ehdottomasti ottaa huomioon alueellisen JYTRYn rakentamisessa. Painan asian mieleeni ja jään pohtimaan sitä. Täytyy ihailla Huittisten aktiivista yhdistysverkostoa, joka toimii siis lähes täysin vapaaehtoispohjalta. Kaupungin yhdistyslistallakin on yli sata yhdistystä ja viestintä näiden ja kaupungin välillä toimii hyvin. Seuraavaksi yleisöstä nousee kriittisiä ääniä esittämääni maakunnallista yhteistyötä kohtaan. Eräs rouva kysyy, mitä yhdistykset siitä hyötyvät. He eivät koe tarpeelliseksi olla verkostossa, josta ei saa mitään omalle yhdistykselle. Tämä on mielestäni hyvä ja aiheellinen kysymys, mutta onneksi osaan odottaa sitä. Vastaan, että verkosto toimii omilla ehdoillaan ja sen jäsenet saavat määritellä, mikä on heille hyödyllisintä yhteistyötä. Tuon kuitenkin esiin omana mielipiteenäni, että järjestöjen sana painaa enemmän, kun se sanotaan yhdellä suulla. Yhteisten kantojen muodostaminen isoista asioista on siksi tärkeää.

Tilaisuuden lopussa keskustelemme yleisesti järjestöjen ja kunnan yhteistyöstä Huittisissa. Huomaan, että minulla on paljon opittavaa. Jalkautuminen Huittisiin on tarpeen jatkossakin, jotta voitan yhdistysväen luottamuksen. Illan pimeydessä kotimatkalla Poriin pohdiskelen, voinko olla tyytyväinen illan tilaisuuteen. Odotukseni täyttyivät, väkeä oli paikalla hyvin erilaisista yhdistyksistä ja keskustelua syntyi. Riemuvastaanottoa en saanut, joskaan en sitä myöskään odottanut. Kenttätyötä on luvassa jatkossakin, mutta ensimmäinen tulikasteeni Huittisissa on sentään suoritettu ja seuraavalla kerralla osa asiasta on ehkä jo jollekin kuulijalle tuttua. Kuntakierros puolestaan jatkuu omalta osaltani Raumalla muutaman viikon päästä.

Ulla Jäntti
Hankevastaava
Satakunnan yhteisökeskus
Järjestöjen Satasote -hanke / Järjestö 2.0 – Järjestöt mukana muutoksessa
p. 044 989 5937
ulla.jantti@yhteisokeskus.fi

 

Satakunnan yhteisökeskus