Mennyt kevät on ollut vilkasta aikaa sote-vaikuttamisen kentällä. Järjestöjen sote-muutostuki on tehnyt omaa työsarkaansa tunnetuksi muun muassa valtakunnallisilla foorumeilla ja SOSTEn järjestöverkostoissa. Muutostuen koordinaation väki on tavannut STM:n virkamiehiä, jotka vastaavat sote-uudistuksen toimeenpanon alueellisesta valmistelusta. Muutostuesta on myös edustus esimerkiksi yhdyspintojen valmisteluryhmässä, minkä lisäksi koko muutostuen joukkue on tehnyt tiivistä yhteistyötä Tulevaisuuden sote-keskus -ohjelman ja Työkykyohjelman THL:n väen kanssa.
Aluetyön rooli kasvaa, järjestöjen ja julkisen yhteistyössä vielä parannettavaa
Sote-uudistus meni juhannuksen alla läpi eduskunnassa, joten uudistus etenee nyt aikataulussa kohti toimeenpanoa. Samalla kasvaa alueilla tehtävän työn merkitys eli se, miten järjestöt ovat mukana hyvinvointialueiden palveluiden kehittämisessä, millainen rooli järjestöillä on hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä ja miten järjestöjen toimintaedellytykset turvataan hyvinvointialueilla sekä kunnissa.
Tutkimuksellista perustaa muutostuelle on rakennettu rekisteriaineistoilla ja toimintaympäristön kartoituksella. Maakunnittain on selvitetty rekisteröityjen yhdistysten määrät ja koostettu avainlukuja järjestöjen palvelutuotannosta. Kesäkuun lopussa tehdyssä tilannekuvakyselyssä järjestöasiantuntijat ja verkostojärjestöjen neuvottelukunnan jäsenet arvioivat maakuntien yhteistyörakenteiden kyvykkyyttä edistää järjestöjen ja julkistoimijoiden kumppanuutta sote-uudistuksessa. Esimerkiksi yhteistyörakenteiden “Kyky osallistaa järjestöt sote-uudistukseen” sai keskiarvon 3,2 (asteikko 1–5 heikosta vahvaan). Työtä siis riittää, vaikka muutama maakunta saikin korkeimman arvosanan.
Järjestöillä ja muutostuella edessä sote-vaikuttamisen syksy – tule mukaan webinaariin
Järjestöjen sote-muutostuki ei hiljene keskikesälläkään täysin, sillä pohjustamme jo tulevaa. Syksyllä laitamme muutostuessa isompaa vaihdetta silmään: tulossa on muun muassa webinaari valtakunnallisille sote-järjestöille, aluetyöntekijöille ja muille asiasta kiinnostuneille. Lisäksi tulossa on myös muuta sisältöä, jolla toivomme saavamme sote-järjestöjä mukaan vaikuttamistyöhön laajalla rintamalla.
Sote-vaikuttamiseen ja vuoropuheluun keskittyvä webinaari pidetään keskiviikkona 25.8. kello 13–15. Aika kannattaa merkitä kalenteriin jo nyt! Lisätietoa tapahtumasta on tiedossa myöhemmin kesällä SOSTEn kanavien sekä muutostuen järjestöasiantuntijoiden kautta.
Kaikkien muutostuen tekijöiden yhteystiedot löydät Järjestöjen sote-muutostuen sivulta SOSTEn verkkopalvelusta. Voit ottaa meihin yhteyttä järjestöihin ja sote-uudistukseen liittyvissä kysymyksissä sekä seurata työtämme myös Twitterissä tunnisteella #ihmisensote.
Loppuun vielä muutama viimeaikainen poiminta työtäsi varten:
- SOSTEn erityisasiantuntijan Minttu Ojasen mielipidekirjoitus Aamulehdessä 25.6.2021: Sote saatiin valmiiksi, joten nyt kuntalaisten täytyy herätä uusiin aluevaltuustovaaleihin
- Uutinen SOSTEn verkkosivuilla 15.6.2021: SOSTE: Järjestöjen osaaminen käyttöön sote-palveluiden uudistamisessa koko Suomessa
- Uutinen SOSTEn verkkosivuilla 15.6.2021: Miten saada järjestöjen tuki ja palvelut osaksi tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskuksia? – Kymenlaaksossa keksittiin ratkaisu pulmaan viidessä minuutissa
Rentouttavaa kesää ja ollaan yhteydessä!